Kun Karistonkadun Talliosakkeen tuotantotilan ovi aukeaa, korviin kantautuu vaimea puheensorina. Kahvihuoneessa vaikuttaa olevan mukava tunnelma.

Pääsimme katsomaan ja ihastelemaan, miten Anssi Huuskonen on soveltanut Talliosaketta yrityksensä LK – Automaatio Oy:n käytössä. Lähes 30-vuotias yritys tekee mm. rakennusautomaatiota, kylmätekniikkaa, ilmalämpöpumppujen asennuksia ja huoltoliiketoimintaa.
Huuskonen on muodostanut toimivan kokonaisuuden yhdistämällä tuotantotilan ja varastotilan.
Tila on osoittautunut oikein toimivaksi. Kun on erikseen projektipuoli sekä erikseen työskentelytila ja tuotantopuoli, niin eri toiminnoille on riittävästi tilaa, Huuskonen kertoo tyytyväisenä.
LK-Automaatiolla työskentelevä Keijo Paulasaari kuvailee, että tila toimii mainiosti työtilana. Talliosakkeen tuotantotiloissa on hyvä työskennellä kokopäiväisesti, sillä tila on avara ja valoisa.
Huuskonen kertoo, että yhteistyö Talliosakkeen kanssa on toiminut kitkattomasti:
Kaikki mitä on luvattu, niin ne on pidetty. Vastaukset kysymyksiin on tulleet nopeasti, jopa ihan perinteisen virka-ajan ulkopuolellakin. Kaikki on toiminut erittäin hyvin, eikä ole ollut mitään haasteita.
Talliosakkeen tuotantotilan varustelu takaa viihtyisän työympäristön
Talliosakkeen tuotantotila on erinomainen valinta yrittäjän tarpeisiin, sillä se on varsinainen monitoimitila! Huuskonen on suunnitellut parvelle toimiston, joka on saanut ympärilleen näyttävän lasituksen. Lisäksi tilan toiminnallisuuteen on panostettu. Tavarat ja laitteet ovat siistissä ja järjestyksessä. Erityistä huomiota on kiinnitetty ergonomiaan ja työskentelyn tarkoituksenmukaiseen sujuvuuteen.
Korkea, parvellinen tuotantotila, joka soveltuu erinomaisesti kokopäiväiseen työskentelyyn.
Tilassa on moottoroitu nosto-ovi erillisellä käyntiovella sekä runsaasti luonnonvaloa nosto-oven yläikkunoiden kautta. Lisäksi tilaan kuuluu erillinen, lämmin ja ikkunallinen taukotila, johon on oma sisäänkäynti myös ulkokautta.
Varustelu:
- WC ja suihkukaappi
- Vesipiste lämminvesivaraajalla ja viemäröinti
- Öljyn- ja hiekanerotuskaivo
- Epoksipinnoitettu lattia
- Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla
- Sähkölämmitys
- Ilmalämpöpumppu
- LED-valaistus
- Runsaasti pistorasioita IT-laitteille ja työkaluille
- Internet-yhteys
Kiinteistö:
- Kameravalvonta
- Valaistu ja asfaltoitu piha-alue
- Valmis isännöinti- ja kiinteistöhuoltosopimus
- Vakuutettu kiinteistö
Talliosakkeita on valmistettu jo vuosien ajan, joten varustelu voi vaihdella kohdekohtaisesti valmistumisvuodesta ja sijainnista riippuen. Tilakohtaisen varustelun näet tarkemmin myynti- ja vuokrailmoituksista: jokaisen kohdalla kerrotaan erikseen tilan varustelu ja mihin käyttötarkoitukseen tila soveltuu.