Uutta toivoa rakennusalalle – neljä uutta Talliosake-hallia tänä vuonna

Julkaistu 15.12.2025, kirjoittaja Talliosakkeen viestintätiimi
Syksy on ollut haastavaa aikaa yleisesti rakennusalalla. Matalapaine ei ole kuitenkaan lamaannuttanut kaikkea tekemistä eikä jäädyttänyt uusia rakennushankkeita. Talliosakkeella on otettu rohkeasti riskiä ja se on kannattanut. On tehty myös paljon töitä. Tänä vuonna valmistuu yhteensä neljä uutta Talliosake-hallia: Tampereelle, Lahteen, Kirkkonummelle ja Keravalle. Talliosake haluaa olla luomassa positiivisten uutisten kautta toivoa myös muille rakennusalan yrittäjille.
Yritykset ovat yhteiskuntamme talouskasvun elinehto. Talliosakkeen missiona on tarjota tilaa aktiivisille toimijoille. Yritykset ovat löytäneet tilansa myös uudesta Sundsbergin Talliosakkeesta. Hallin isossa päätytilassa sijaitsee Würthin noutovarasto. Würthin liikepaikkapäällikkö Reijo Kukkakorpi kertoo, että Sundsbergin Talliosake oli heille loistava valinta erityisesti sijainnin takia.
Würth tekee tiivistä yhteistyötä Sundsbergiin rakentuvan Microsoftin datakeskuksen rakennushankkeen kanssa. Se toimittaa datakeskukselle tarvittavat rakennustarvikkeet ja työkalut.
– Tila on meille optimaalinen, sillä tuotteet ja palvelut ovat lähellä asiakasta ja nopeasti toimitettavissa, Kukkakorpi sanoo.
Talliosakkeen tiloissa toimii noin 2500 yritystä, jotka ratkaisevat asiakkaiden tarpeita tuotteillaan ja palveluillaan. Halleissa tapahtuu mm. tukkuliiketoimintaa, rakennusliiketoimintaa, logistiikkaa ja maahantuontitoimintaa. Monipuoliseen toimintaan sopivat työtilat, tuotantotilat, liiketilat ja varastotilat palvelevat yrittäjän tarpeita hyvin, sillä ne ovat muunneltavia tiloja.
Talliosakkeet rakennetaan loistaville sijainneille!
Talliosakkeet rakennetaan näkyville paikoille isojen kulkuväylien varrelle. Erinomainen sijainti auttaa saavuttamaan näkyvyyttä isojen liikennevirtojen varrelta, joihin pienyrittäjän voi olla hankala muutoin päästä. Sujuvat kulkuyhteydet helpottavat yrittäjän ja asiakkaidenkin arkea.
Yritystilan voi ostamisen vaihtoehtona myös vuokrata. Se onkin usein aloittelevalle yrittäjälle helpompaa. Asiantuntijat näkevät taloustilanteen jo parempana. Myös vuodesta 1985 asti yritysmaailman ylä- ja alamäkiä nähnyt Kukkakorpi rohkaisee yrittäjiä: Aallonpohjassa pitää painaa kaasua, että on valmis aallonharjalle!
Talliosake lyhyesti:
- Talliosake tarjoaa tilaa tekijöille: yrityksille, yksityisille, sijoittajille
- Talliosakkeissa toimii n. 2500 yritystä
- Talliosake-myynti sekä vuokraustoimintaa, laillistettu vuokranvälittäjä
- Talliosakkeiden tilakoot vaihtelevat n. 20 m² – n.150 m²
- Lähes 6500 valmista Talliosake-tilaa: työtiloja, toimitiloja, varastotiloja, tuotantotiloja, liiketiloja
- 213 Talliosake-hallia: Suomessa 216 ja Ruotsissa 15
- 30 paikkakunnalla, 120 sijainnilla