Miksi varastotilan koon arviointi on tärkeää ennen vuokraamista?
Oikean kokoisen vuokravaraston valinta säästää sekä rahaa että vaivaa pitkällä aikavälillä. Liian pieni tila johtaa ahtauteen ja vaikeuttaa tavaroiden järjestämistä. Yleisin virhe on aliarvioida tarvittava tila. Monet ajattelevat vain tavaroiden tilavuutta, mutta unohtavat kulkuväylät ja järjestelyn vaatiman tilan. Toinen yleinen ongelma on tulevaisuuden tarpeiden huomiotta jättäminen esimerkiksi muutto- ja muutostilanteissa. Yritystoiminnassa varastointitarve voi myös kasvaa nopeasti toiminnan kehittyessä.
Parvelliset Talliosake-tilat lisäävät tilan monipuolista käytettävyyttä
Tiesithän, että Talliosakkeella on myös parvellisia tiloja. Ne mahdollistavat tilan käytettävyyttä. Parvelle voit vetäytyä viettämään aikaa vaikka ystäviesi kanssa ja nikkaroida harrastusten parissa katutasossa, varastointia unohtamatta.
Väärän kokoisen tilan valinta aiheuttaa stressiä ja lisäkustannuksia. Liian pienessä tilassa tavarat kasaantuvat hallitsemattomasti, mikä vaikeuttaa tarvittavien esineiden löytämistä. Tilan vaihtaminen myöhemmin aiheuttaa aina ylimääräistä työtä ja mahdollisia kuljetuskustannuksia.
Aiheeseen liittyvät kysymykset
Voit käyttää vuokratilaa esimerkiksi varastointiin, harrastustoimintaan, työntekoon ja yritysten toimitilaksi. Talliosakkeen tiloja voi vuokrata erilaisiin käyttötarkoituksiin. Yleisimmät käyttötarkoitukset ovat tavaroiden pitkäaikainen varastointi ja säilytys, autojen ja veneiden talvisäilytys, harrastustoiminta. Lisäksi Talliosake tarjoaa erinomaisia tiloja yritystoimintaan.
Talliosakkeen vuokratiloissa pääset heti toimimaan laadukkaassa tilassa, sillä erinomainen varustelu, saavutettavuus, turvallisuus ja käytännöllisyys mahdollistavat monipuolisen toiminnan. Talliosakkeessa on peruslämpö, riittävä valaistus, moottoroitu nosto-ovi erillisellä sisäänkäynnillä sekä kestävä epoksilattia. Sijainti maan tasolla helpottaa tavaroiden siirtelyä merkittävästi. Kun Talliin voi ajaa sisään, tavaroiden lastaaminen ja purkaminen on miellyttävämpää haastavilla keleillä.
Talliosakkeen huoltotilat soveltuvat erityisesti ammattimaiseen autohuoltoon ja tekniseen työhön. Tilat on rakennettu kestämään kosteutta ja niissä on vaatimusten mukainen ilmanvaihto. Lattialämmitys on huoltotiloissa vakiona, mikä parantaa käyttömukavuutta.
Käyttötarve, sijainti, koko, varustelu ja sopimusehdot ovat tärkeimmät huomioitavat seikat vuokra-Tallia valittaessa. Sijainnin tulee olla helposti saavutettavissa ja lähellä päivittäisiä kulkureittejä. Koko ja tilatyyppi kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Varustelussa kannattaa huomioda se, että Talliosakkeessa on aina valmiina sähköt, lämmitys, valaistus, toimiva kiinteistönhuolto ja turvalliset olosuhteet työskentelyyn.
Useissa tiloissa on valmiina WC käsienpesualtaineen. Kaikkiin tiloihin on tehty vesihanalle tarvittavat putkityöt valmiiksi. Kaikissa tiloissa on vähintään WC:n rakentamiseen tarvittavat viemäröinti- ja vesivaraukset toteutettu jo rakennusvaiheessa.